Mitä näiden "kyllä"-vastausten takana on, vaikka ne ovatkin itse asiassa "ei"-vastauksia?

"Elämää voi ymmärtää vain taaksepäin, mutta sitä täytyy elää eteenpäin." - Søren Kierkegaard

Kun sidosryhmä ei usko projektiin – eikä sano sitä avoimesti – hän päätyy sabotoimaan sitä passiivisesti: hän viivyttää päätöksiä, ei jaa tärkeitä tietoja ja luo epäluottamusta tiimiin.

Ja se ei ole vain uuvuttavaa... se voi myös tuhota projekteja ja ihmissuhteita.
Koska pelkkä kyllä-sanan sanominen ei riitä.

Monimutkaisissa projekteissa todellinen riski on harvoin numeroissa: se on ihmisissä, jotka sanovat kyllä, vaikka tajuammekin liian myöhään, että se olikin ei.

Meidän tapauksessamme, jossa meille maksetaan vain, jos saamme projektit onnistuneesti päätökseen, näiden kielteisten vastausten havaitseminen ajoissa on entistäkin tärkeämpää.

Ja minä ihmettelen: mitä näiden "kyllä"-vastausten takana on, vaikka ne ovatkin itse asiassa "ei"-vastauksia? Muiden asioiden ohella voin keksiä tällaisia ​​syitä:
🔹He haluavat saada tietoa sitoutumatta mihinkään.
🔹He pelkäävät, että saavutamme parempia tuloksia kuin he.
🔹He eivät halua joutua vastaamaan organisaationsa sisäisiin päätöksiin.
🔹He pyrkivät vesittämään vastuutaan sanomatta sitä suoraan.

Vaikka Kierkegaardin sitaatti on järkevä, uskon, että todellinen haaste on siinä, miten edetä:
🔹Kuinka luodaan tiloja, joissa epäilyksiä voidaan ilmaista ajoissa?
🔹Kuinka voimme oppia lukemaan paremmin niitä "kyllä"-sanoja, jotka eivät oikeasti ole kyllä-sanoja?

Koska loppujen lopuksi arvokkain asia, jonka menetämme, kun selkeyttä ei ole... on aika. Eikä kenenkään – ei yksilöiden eikä yritysten – pitäisi antaa itsensä tuhlata sitä.